Jes jes! Sunnuntai-iltana sain koko viikon kestäneen jahkailun päätteeksi lopultakin heitettyä itseni ovesta ulos lenkkikamppeissa ja tuloksena oli ensimmäinen hölkkälenkki (ilman kävelyä!) minkä olen koskaan onnistunut tekemään! Lenkin pituudesta en osaa tarkemmin sanoa (arvioisin 2,5-3km), mutta ajallisesti 30min hölkkäystä on minulta suorastaan loistava saavutus. Fiilikset olivat kyllä melko katossa tuon jälkeen! Ehkä sinne lenkille tulee nyt lähdettyä vähän useammin kun tietää, ettei se ole mitenkään mahdotonta. 

Eilen käytiin taas kuntonyrkkeilemässä. Tällä kertaa muistin juoda tarpeeksi ja säästyin päänsäryltä, muutenkin treeni tuntui tällä kertaa rullaavan todella hyvin. Osasyy saattoi olla kauniin vaaleanpunaisissa käsisiteissä, jotka ostin ennen tuntia. Ihanat! Tässäpä saattaa muuten olla meikäläisen tuleva harrastus, tuntuu meinaan juuri minulle sopivalta puuhalta tuo säkin hakkaaminen. 

Tänään olisi kovasti tehnyt mieli lenkille, mutta kävin aamulla hankkiutumassa eroon kahdesta viisaudenhampaastani, joten täytyy koettaa ottaa vähän kevyemmin nämä seuraavat päivät. Pääsiäiseksi menen vanhempieni luokse toiselle paikkakunnalle, ja sinne kyllä otan lenkkikamppeet mukaan vaikka mikä olisi!

(Ai ai, pitäisiköhän laittaa vähän ruokakuvia tänne blogiin. Oli nimittäin mitä mainiointa punaista kasvissosekeittoa tänään tarjolla, kun mieheni minulle sellaista kokkaili! Punajuuria, oi oi!)